sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sämpylät testissä.

Tylsyyksissäni intouduin kokeilemaan sämpylöitä.
Yleensä aina niistä tulee kovia koppuroita mutta annan vielä mahdollisuuden leipurin uralleni ja testaan aika simppeliä vehnäsämpylän ohjetta netistä.

5 dl vettä (42°c)
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
9-10 dl vehnäjauhoja

Sekotellaan hiiva veteen ja perään suola sekä sokeri.
Lisäillään jauhot käsin sekoitellen niin pitkään että taikina alkaa irrota reunoilta.
(Jätin vähä tarttuvaksi ku yleensä sorrun laittamaan ihan liikaa jauhoja.)

Koko komeus liinan alle ja turpoamaan lämpimään paikkaan eli tietty levinuunin kylkeen ku just sopivasti eilen ja tänään uunia lämmitetty :)

Kaksinkertaseksi kohonnutta taikinaa sitten vaivataan isolla kädellä ja taikina jaetaan sopiviksi paloiksi joista pienin räpylöin pyöritellään sopivia kauniita sämpylöitä.

Kohotellaan vielä sämpylät liinan alla kuohkeiksi ja tyrkätään 200 asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi.

Sämpylät voi sipasta vedellä uunista tullessa niin pinnan pitäis kovettua kivasti rapeaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti